ANARKOFASISMI (FINNISH)

Jack Donovan

Jos yhteiskunta lakkauttaa kaiken seikkailun, ainoaksi seikkailuksi jää yhteiskunnan lakkauttaminen.
(Situationistien seinäkirjoitus toukokuussa 1968.)

Poliittisena ideologiana fasismi oli sekalainen kokoelma 1900-luvun aatteita, ja monessa mielessä viime vuosisadan fasismi määrittyi suhteessa muihin ajan poliittisiin liikkeisiin – kuten marxismiin ja liberaaliin kapitalismiin.

Mutta fasismin historiallisten yksityiskohtien takana piilee jotakin ikuista. Italialainen kirjailija Umberto Eco kutsui tätä Ur-fasismiksi, etuliite Ur viittaa primitiiviseen tai alkuperäiseen. Valitettavasti hänen kirjoituksensa 14 tapaa tarkastella mustapaitaa keskittyi lähinnä merkittävien fasistidiktaattorien ja heidän joukkioidensa ylhäältä alas –totalitarismiin. Hänen ”ur-fasisminsa” ei ollut tarpeeksi ”primitiivistä”. Se ei ollut ”ikuista” laisinkaan.

Sanasta ”fasismi” on tullut löyhä synonyymi mille tahansa väkivaltaiselle ja tunkeilevalle poliisivaltiolle. Useimmille fasismi tuo mieleen kaikkivaltiaan hallituksen, joka pakottaa kansan yhdenmukaiseen marssijärjestykseen. 1900-luvun poliittisella fasismilla oli kuitenkin monia muita ominaispiirteitä, ja ne pantiin toimeen eri tavoin eri yhteiskunnissa. Sortavat, vallastaan päihtyneet hallitukset eivät myöskään ole tyypillisiä vain 1900-luvun fasismille. Marxismi, katolilaisuus ja islam ovat kaikki synnyttäneet julmia, rautakouraisia poliisivaltioita. Jos se, että joutuu pelkäämään enemmän omaa hallitustaan kuin sen ulkoisia vihollisia, on totalitaarisen tyrannian merkki, niin Yhdysvaltojen oma ”progressiivinen” holhousvaltio etenee yhä pidemmälle siihen suuntaan. Fasismi ja totalitarismi saattavat sekoittua yleisissä mielikuvissa, mutta ne eivät ole sama asia.

Fasces oli voimakas symboli jo ennen kuin Mussolini oli syntynytkään, joten on mahdollista erottaa hallinnon symboli itse hallinnosta ja tarkastella sitä itsenäisesti. En ole niinkään kiinnostunut vitsakimpun käytöstä virkavallan mahdin symbolina Rooman tasavallassa. Pikemminkin minua kiinnostaa ilmiö, jota tämä esiroomalainen symboli tuntuu esittävän. Fasismia on luonnehdittu ”miesten fantasiaksi”, ja olen samaa mieltä siitä, että fasces symboloi korostetun miehistä maailmankuvaa. Mutta mikä symbolissa varsinaisesti vangitsee miesten huomion?

Useimmat ihmiset yhdistävät fasismin ”pahuudet” ylhäältä alas suuntautuvaan byrokraattiseen hallintoon, mutta minulle fasces itsessään symboloi pikemminkin alhaalta ylös suuntautuvaa ideaa.

Fascesin yhteenpunotut vitsat esittävät yhdistyneen mieskollektiivin voimaa ja auktoriteettia. Siinä on sen primitiivinen viehätys. Todellista heimon yhtenäisyyttä ei voida määrätä ylhäältä käsin. Se on orgaaninen ilmiö. Syvällinen yhtenäisyys kumpuaa miehistä, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa punaisella veren nauhalla. Verestä, joka sitoo toverit yhteen, tulee perinnön veri: velvollisuus, joka sitoo yhteen perheen, heimon ja kansakunnan. Fasces vangitsee miesten huomion, koska se näyttää kuvastavan yhdistynyttä miesten tahtoa. Miehet haluavat uskoa liittyvänsä yhteen vapaaehtoisesti, olipa asia näin tai ei. Vapaa osallistuminen – tai sen vaikutelma – erottaa vapaat miehet orjista. Jos mies ei voi vain häipyä, hän on vanki. Jos hän päättää jäädä, jos hän päättää yhdistää kohtalonsa ryhmän kohtaloon ja alistua ryhmän kollektiiviseen auktoriteettiin, hän on jäsen eikä orja. Jäsenenä hän lisää oman miehisyytensä painon yhdistyneiden miesten liittoon.

Fascesista tuli suosittu koristemotiivi Yhdysvaltojen hallintorakennuksissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella, ja sen symboliikka on samansuuntainen kuin Yhdysvaltojen aiempi, latinankielinen motto: e pluribus unum, monesta yksi. 1900-luvun varsinaista poliittista fasismia edelsivät Italian fasciot: vapaaehtoiset ”kimput” tai kollektiivisia etujaan puolustavat miesten liitot. Mussolini oli fascion jäsen ennen kuin hänestä tuli ”fasisti”. Ajatuksen miehistä, jotka ryhmittyvät lujittaakseen kollektiivista voimaansa, ilmaisi kenties kaunopuheisimmin Caesar-apina elokuvassa Apinoiden planeetan synty (2011). Caesar katkoo kepin osiin, kokoaa niistä kimpun ja näyttää tovereilleen, että ”apina yksin… heikko… apinat yhdessä… vahvoja.”

Fascesia kunnioitetaan, kun se symboloi ”meidän valtaamme.” Fascesia inhotaan, kun siitä on tullut ”heidän valtansa” symboli.

Viriilit miehet eivät yhdisty ruvetakseen veltoiksi jauhosäkeiksi. Vitsakimpussa väkivallan uhkaa ilmentävä kirves liittää yhteen miehet, jotka ovat valmiita toimimaan – tai muuten… Fasces on varoitus, lupaus kostosta, nuijan kopautus pettureille, laiskureille ja lainrikkojille.

Kirjassani The Way of Men kirjoitin, että ”miehen tie on jengin tie.” Perustavanlaatuisen miehisyyden käytännöllinen, taktinen juuri on miesjengissä, joka kamppailee selviytyäkseen ja voittaakseen vastustajansa.

Tästä kulmasta katsottuna fasces on yleismaailmallinen jengimerkki. Kaikista mahdollisista symboleista se kuvastaa parhaiten hetkeä, jolloin miehet kietovat kohtalonsa yhteen ja asettuvat luontoa, toisia miehiä ja… koko maailmaa vastaan. Fasces kuvaa ”meidän” syntyä, ”meidän joukkueen” syntyä, ”meidän kulttuurin” syntyä, ”meidän kunnian” syntyä – kollektiivisen identiteetin muodostumista. Se symboloi hetkeä, jolloin kaikkien sodasta kaikkia vastaan tulee miesten sota toisia miehiä vastaan, ”meidän” sota ”heitä” vastaan. Fasces symboloi hetkeä, jolloin miehet luovat järjestyksen kaaokseen.

Tämä puhdas, perustavanlaatuinen miehisyys voi realisoitua vain paineen alaisuudessa. Se voi nousta vain kaaoksesta, vastareaktiona ulkoisille voimille. Aika muovaa sen kunniakulttuuriksi, ja tästä kulttuurista – yhteisen historian ja kansakunnan identiteettiä luonnehtivien tapojen sekoituksesta – syntyy traditio. Kaikki, mitä pidän miehissä ja miehisyydessä säilyttämisen arvoisena, itää tässä kulttuurisessa hermokohdassa soturijengin puhtauden ja juonittelevan, velton kauppiaskulttuurin välissä.

Tuntemattomia rajaseutuja ei enää ole, paitsi avaruudessa – ja fantasiassakin avaruuden valloitus kuvitellaan pelkäksi sukupuolineutraaliksi, byrokraattiseksi hankkeeksi. Modernin, veltostuneen ja porvarillisen ”ensimmäinen maailman” valtiot eivät enää pysty tuottamaan uusia kunniakulttuureja. Uusia, puhtaita soturijengejä voi synnyttää vain anarkistinen vastarinta korruptoituneita, feministisiä, anti-tribalistisia ja rappeutuneita valtainstituutioita vastaan. Miehisyys voidaan palauttaa voimaan vain tuhoamalla heidän tulevaisuutensa ja luomalla uusi tulevaisuus uusille tai uudelleensyntyneille miesten heimoille. On liian myöhäistä olla konservatiivi. Valtaosalle miehistä on tarjolla enää vain menetettyjä rakenteita ja tyhjiä eleitä.

Miehen tie voidaan löytää uudelleen vain yössä ja kaaoksessa.

Ur-fasismi on kunniakulttuurin ja aidon patriarkaalisen tradition lähde.

Ur-fasismi on vastine sekasorrolle.

The Way of Menin poliittinen näkemys on ”anarko-fasistinen.”

Tämä anarko-fasismi ei ole loppu; se janoaa uuden alkua.

ALOITTAKAA MAAILMA.

The secrets of the hoarie deep, a dark
Illimitable Ocean without bound,
Without dimension, where length, breadth, & highth,
And time and place are lost; where eldest Night
And Chaos, Ancestors of Nature, hold
Eternal Anarchie, amidst the noise
Of endless Warrs, and by confusion stand.
—Milton, ”Paradise Lost”

Jack Donovan on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen teostaan The Way of Men on aiemmin käsitelty Sarastuksessa täällä. Oheinen kirjoitus löytyy alkukielisenä Donovanin blogista.

Sarastus
Suomentanut: Siegfried Adlercreutz
Englanninkielinen versio: Anarcho-Fascism